Eeron ajatuksia silkkivnttikoiran ja kissan yhteiseloon oppimisesta ja kaikesta sen sellaisesta

© Eero Juhola

 

Silkkivinttikoirat ja kissat sopivat oikeastaan tosi hyvin yhteen. Vinttikoirathan ovat kaikkein kissamaisimpia koiria mitä löytyy, niillä on kaikkein vähiten tarvetta miellyttää omistajaansa. Yleensä kissa ja koira eivät ole parhaat ystävät, mutta ne kyllä oppivat elämään samassa huushollissa, kunhan kissat ovat jo kotiutuneet kun koira tulee, ja kunhan koira on nuori ja/tai oppimiskykyinen. Tässä muutamia ajatuksia ja kokemuksia kissojen ja koirien yhteiselosta, kirjoitettuna neljän kissan ja neljän-viiden koiran omistajan kokemuksella.

 

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Kun tuot koiranpennun kotiisi se haistaa välittömästi, että tässä talossa on jotain muita eläimiä. Lihansyöjiä, aikuisia sellaisia. Ensimmäistä kertaa vailla sisarusten ja emon tukea ja mahdollisesti traumaattinen automatka juuri takana, pentu voi huolestua suuresti jo ennen kuin kissa ilmestyy näkyville.

Sinä tunnet kissasi parhaiten ja niinpä sinun tulee itse päättää, kuinka pennun kissalle esittelet. Yksi mahdollisuus on se että kissat ja koira eivät ensin edes näe toisiaan vaan annetaan niiden ensin tutustua vain toistensa hajuun, pedistä tai leluista tms. käsin. Tai sitten jos kissat ovat vain uteliaita niin pidetään tullessa pentua lattialla kuljetuslaatikossa ja annetaan kissojen haistella sitä kaikessa rauhassa, niin että pentu ei pääse ajamaan niitä takaa.

Jos kissasi ei ole aikaisemmin tutustunut koiriin positiivisessa mielessä, pennun saapuminen voi olla sille aikamoinen järkytys. Kissalla on oma tarkasti rajattu reviirinsä ja nyt tuo outo, hirveä otus on ilmaantunut sinne jostain… kissan ensimmäinen reaktio voi olla ajaa se pois reviiriltä, sillä kissan ajatusmaailmassa reviirin menettäminen olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Normaalisti kilttikin kissa voi siis ihan kirjaimellisesti käydä päälle. Kissa sylkee ja sähisee, mahdollisesti hurjemmin kuin koskaan, ja saattaa yrittää purra tai raapia tulokasta. Vaihtoehtoisesti kissasi saattaa vaikkapa loukkaantua siitä että häntä kiusataan tällä tavoin, ja linnoittautua saunaan tai vaatekaappiin seuraavaksi pariksi viikoksi.

Ensimmäiset hetket uudessa kodissa ovat siis kriittiset ja siinä kannattaa olla aidosti varovainen. Me tehtiin aikoinaan siten, että istuimme keskellä sohvaa, tärisevä Hippu 6 v. yhdellä ja sähisevä ja muriseva Vilpertti 1 v. toisella puolella. Ja silitettiin molempia vuorotellen siten että koiran hajua siirtyi kissan karvoihin ja päin vastoin. Missään tapauksessa koiraa ja kissaa ei saa jättää hetkeksikään kahden ilman valvontaa.

Tilanteen niin salliessa pennun kanssa tulee leikkiä ja yrittää lieventää tilannetta kaikin tavoin.

 

TOINEN PÄIVÄ

Kissat ovat kuitenkin uteliaita otuksia. Kun ensijärkytyksestä on puolin ja toisin selvitty ja kissa on todennut että pentu ei ole vieläkään häipynyt, mutta että se ei oikeastaan vaikuta kovin vaaralliselta, kissa alkaa selvittää itselleen mikä tämä uusi perheenjäsen oikein on miehiään.

Toisena tai viimeistään kolmantena päivänä saatat huomata että kissa kyyhöttää metrin parin päässä pennusta sohvalla tai vastaavalla, silmät puoliummessa katsellen muka pennun ohitse mutta itse asiassa seuraten silmä tarkkana tämän toimia. Pentu taas teeskentelee ettei muka ole huomannut pelottavaa kissaa ja on ihan muina miehinä. Ne totuttelevat toisiinsa. Kissa ”tyypittää” pentua, miettien mikä juttu tuo tuommoinen rääpäle oikeastaan on.

Viimeistään tässä vaiheessa kissan voi jo antaa nuuhkia pentua sen nukkuessa, mutta ole tarkkana jos kattisi on vielä aggressiivinen hereillä olevaa pentua kohtaan. Nuuhkiminen on kissalle tärkeää, vain siten se saa selville kaiken tarvittavan tiedon uudesta perheenjäsenestä.

 

JATKOSSA

Ensialkuun kissalla ja koiralla on valtavasti haasteita yhteisessä elämässä. Ensimmäinen ongelma on tietysti kommunikointi, kissat ja koirat kun puhuvat ihan eri elekieltä. Koira heiluttaa häntäänsä ja niiaa selkäänsä köyristäen halutessaan leikkiä, kissalle nuo eleet taas ovat merkki aggressiivisista aikeista. Hitaasti kissa ja koira oppivat, että kaveri puhuu eri kieltä, ja ne oppivat tulkitsemaan sitä. Koiramme-lehdessä oli tästä hyvä artikkeli aiemmin tänä vuonna jossa sanoivat että kissat ja koirat tekevät tietysti samoin myös ihmisten kanssa.

Toinen haaste ovat erilaiset käytöstavat. Nähdessään kiintoisan koiran pentu juoksee sen luokse ja työntää nenänsä joko sen etu- tai takapäähän. Mutta kissan kanssa ei voi käyttäytyä siten, sillä kissan ympärillä on näkymätön 15-20 cm levyinen yksityisyysvyöhyke. Ystävällismielinen kissa ei koskaan ryntää toisen yksityisyysvyöhykkeelle noin vain, se pysähtyy toisen vyöhykkeen rajalla ja sitten rauhallisesti astelee vyöhykkeelle siten, että kulkusuunta on toisen ohitse, ei koskaan suoraan kohti. Pentu oppii pian, että kissan iholle ei voi mennä nuuskimaan noin vain, sieltä tulee nyrkkiä. Pikku hiljaa yrityksen ja erehdyksen kautta se oppii käyttäytymään hyvin rauhallisesti ollessaan liki kissaa ja toimimaan tämän pelisääntöjen mukaan. Se oppii nuuhkimaan kissaa sivusta hitain, lempein ja ennakoitavissa olevin liikkein, eikä kissalla ole mitään semmoista vastaan.

Parhaiten silkkivinttikoirat ja kissat selviytyvät yhdessä silloin, kun kissa on lauman arvojärjestyksessä koiran yläpuolella. Meidän kissojen suhtautuminen meidän koiriin on pitkälti ”Minä olen kissa, ja sinä… sinä olet täysi nolla!” Jos Nöpö-kissa (4 kg) haluaa ottaa torkut sohvalla jossa Riinu-silkkivintiö (16 kg) jo nukkuu, se menee ensin kiehnaamaan Riinun kanssa. Jos (kun) Riinu ei ota onkeensa vihjeestä, Nöpö motivoi sitä takajalasta kevyesti hampaillaan, jolloin Riinu säikähtää ja loikkaa turvaan sohvalta. Sitten Nöpö käy nukkumaan Riinun valmiiksi lämmittämään paikkaan.

Kissa ja koira opiskelevat yhteiseloa ja pikkuhiljaa niiden keskinäinen luottamus kasvaa. Kissa tajuaa, että koira on vielä nuori ja siksi hölmö. Kissa arvostaa vinttikoiran rauhallisuutta ja kissamaista, koko päivän kestävää koisimista. Vinttikoira on siis paljon parempaa seuraa kuin vaikkapa jokin yli-aktiivinen palveluskoira jonka tekemisiä pitäisi vahtia pitkin päivää. Kotikissan ei tarvitse olla täysin yksin kotona kun paikalla on myös koira, koirasta on seuraa.

Kissat usein kiintyvät koiriinsa niin paljon, että puskevat niitä ja merkitsevät niitä omaisuudekseen, mikä aiheuttaa koirassa ihmetystä Kissalle ”oma” koira on selkeästi ei-kissa, ihan niin kuin ihminenkin. Esimerkiksi meidän kissat toivat aina Hippu-whippetille leluhiiriä siinä toivossa, että se heittäisi niitä 🙂

Vinttikoiralle taas ”oma” kissa on seuraa kun olet poissa ja yksi lauman jäsenistä, toivottavasti arvojärjestyksessä koiran yläpuolella. Toisinaan kissaa saa kissan luvalla vähän jahdatakin, mutta se tehdään aina kissan ehdoilla. Lisäksi kissa tuottaa koiralle paljon iloa tiputtelemalla ruokaa lattialle ja aina välillä oksentelemalla makoisia välipaloja. Kissa ja koira siis löytävät helposti yhteistä tekemistä.

On epärealistista olettaa, että koirasta ja kissasta tulisi koskaan parhaat mahdolliset ystävät. Mutta jos henkilökemiat yhtään sopivat yhteen niin ne kyllä oppivat elämään yhdessä, ja kenties ottamaan yhdessä torkkuja samalla sohvalla.

 

ULKONA

Huomaa, että vaikka kissa ja vinttikoira olisivat hyvätkin kaverit kotona sisällä niin sama ei välttämättä päde ulkona! Luonteesta riippuen koirasi voi hyvinkin pitää kaikkea ulkona liikkuvaa pientä ja karvaista saaliseläimenä. Jos kissasi kulkee myös ulkona sinun tulisi mahdollisuuksien mukaan totuttaa jo pienestä pitäen koirasi siihen että ”oma” kissa saattaa tulla vastaan myös pihalla. Ehkä niitä voisi vaikka vähän ulkoiluttaa takapihalla yhdessä valjaissa kun koira on vielä pentu tai jotain.

 

MUUTOKSIA

Pari muutosta täytyy tehdä kissaperheessä kun silkkivinttikoira saapuu taloon. Ensinnäkin kissan ruoka täytyy nostaa niin korkealle, ettei koira pääse siihen käsiksi. Tämä koskee sekä kissan kupissa olevaa ruokaa että vaikkapa kaapin hyllyllä olevaa. Silkkivinttikoirat ovat yllättävän pitkiä kun kyse on ruoasta. Kissanruoassa on paljon enemmän rasvaa kuin koiranruoassa joten se tietysti maistuu paljon paremmalta, siksi koirasi mieluusti sapuskoisi sitä niin paljon kuin mahdollista. Ylipainon lisäksi kissanruoasta aiheutuu kuitenkin jotain muitakin lääketieteellisiä ongelmia koirille (esim. virtsakiviä??), joten niiden ei tulisi antaa syödä paljon kissanruokaa. Tietysti kissaperheessä koirat saavat aina silloin tällöin vähän kissanruokaa kun kissa pudottelee sitä lattialle.

Toiseksi pääsyä kissanvessaan tulee rajoittaa, tai muutoin silkkivinttikoira käy napostelemassa kissan jätökset (yök!). Meillä kissanvessan ympärille on pystytetty kompostikehikko, johon on leikattu aukko josta kissat mahtuvat läpi mutta aikuiset koirat eivät (Fauna mahtui nuorena yllättävän pitkään kissan aukosta… ahne otus).

Sarafias Silken Windhoundsin väki toivottaa sinulle ja kissallesi antoisia hetkiä silkkivinttikoirasi seurassa!